Lanka: Seitsemän Veljestä
Puikot: 3,5 mm ja 4 mm
Tämä postaus on ollut luonnostilassa ainakin kaksi vuotta, ellei enemmänkin. Kaivelin muististani Bloggerin salasanan syksyn ja käsityöinnon innoittamana ja päätin sujuvasti jatkaa siitä, mihin silloin jäätiin.
Nämä sukat tein äidilleni "joululahjaksi", eli noin kaksi kuukautta joulun jälkeen oli valmista. Tuppaa melkein kaikille käsityöprojekteilleni käydä niin, että suuren alkuinnon laannuttua valmista tulee sitten kun kerkiää, ennemmin tai myöhemmin ja yleensä myöhemmin. :)
Nämä oli mukava malli neuloa, mutta tapani mukaan neuloin ensin yhden sukan ja sitten vasta toisen. En osaa tehdä sukkia rinnakkain, vaikka se olisi ehkä järkevää tällaisissa kirjoneuleprojekteissa. Magic Loopina en ole ikinä saanut järkevän näköistä jälkeä aikaan, mutta kyllä senkin tekniikan voisi joskus opetella.
Tällä hetkellä tekeillä on sukat siskolleni ja yksi peittovirkkuu. Katsellaan niitä sitten luultavasti taas parin vuoden päästä, jos vanhat merkit pitävät paikkansa. Voisin niitä odotellessa kyllä esitellä muutamia tässä välissä valmistuneita neuleita, jos löydän jotakin julkaisukelpoista.
Palaillaan asiaan!